Skanssi-hunaja

Skanssin katolla on MEHILÄISPESiä

Mehiläispesät ovat yksi monista hankkeistamme, jolla varmistamme, että toimimme kiinteistönä mahdollisimman ekologisesti. Mehiläisten merkitys maailman ruuantuotannolle on niin merkittävä, että on tärkeää tuoda tätä tarinaa esille ihmisille. Mehiläistarhaus on osa Skanssin ekologista toimintaa.

Kauppakeskuksen katolla ahertaa kolme mehiläisyhdyskuntaa, jotka huolehtivat lähiseudun kasvien pölytyksestä. Mehiläisiä on jo vuodesta 2014 hoitanut mehiläistenhoitaja Panu Kuusikko. Skanssi-hunajaa ei myydä, vaan sitä voi saada mm. Skanssin kilpailuista.⁣ Elokuussa hunajasato aina kerätään ja purkitetaan Skanssille ja syksyllä on saatavilla uuden erän hunajaa.

Mehiläispesät sijaitsevat itäisen parkkihallin neljännen kerroksen sisäänkäynnin läheisyydessä. 

Skanssin hunajaa jaettiin Suuri hunajajahti -somekisassa syksyllä 2020.

Skanssi-hunajaa jaettiin yhdessä Skanssin liikkeiden kanssa Suuri hunajajahti -somekisassa syksyllä 2020.