Skanssi logo
Skanssin Kauppakeskuskävelyryhmä
Uutiset

Skanssissa on harrastettu kauppakeskuskävelyä jo 10 vuotta

23.2.2026

Liikunnan iloa säällä kuin säällä!

Skanssissa on harrastettu kauppakeskuskävelyä jo 10 vuotta

Kerran viikossa perjantaiaamuisin kokoontuu iloinen ja puhelias porukka Kauppakeskus Skanssiin ennen kuin liikkeet avautuvat. Jokaviikkoinen sisäkävely on monelle ryhmän jäsenelle henkireikä. Tänä vuonna Kauppakeskus Skanssin kauppakeskuskävelyt täyttävät jo 10 vuotta.

Ryhmän koko vaihtelee, mutta vakiintunut viikoittainen kävelijämäärä on noin kolmekymmentä. Eräänä perjantaiaamuna kauppakeskuspäällikkö liittyi joukkoon mukaan ja haastatteli ryhmäläisiä.

Vanhin kävelijöistä oli 85-vuotias ja nuorin puolestaan 68. Tai no, tällä kertaa minä taisin olla se nuorin, naurahtaa Kauppakeskus Skanssin kauppakeskuspäällikkö Heli Järvelä.

Osa ryhmäläisistä on käynyt kävelemässä jo vuodesta 2016, jolloin kauppakeskuskävelyt alkoivat Skanssissa. Olemme erittäin ylpeitä, että olemme voineet mahdollistaa kävelyt jo näinkin pitkään. Ja aiomme näitä myös jatkaa, kertoo Järvelä.

Tällä hetkellä kauppakeskuskävelyjä vetää liikuntatieteiden maisteri ja yrittäjä Sini Hentilä.

Näin iloista ja hyväntuulista porukkaa on ilo ohjata. Teemme aina ensin pienen lämmittelyn, jonka jälkeen lähdemme kävelemään kauppakeskukseen. Kävelymatkaa tulee yhteensä noin 2,1 kilometriä. Välissä teemme erilaisia jumppaliikkeitä kauppakeskuksen kaiteita hyväksi käyttäen, kertoo Hentilä.

Ryhmään voi tulla kuka vain ja vaikka rollaattorilla liikkuva. Huomioin aina osallistujien toimintakyvyn ja tarjoan erilaisia vaihtoehtoja liikkeisiin tai käveltävään matkaan. Eikä aina tarvitse tulla joka perjantai, vaan silloin kun itselle sopii, Hentilä jatkaa.

Kauppakeskuspäällikkö jututtaa kävelijöitä, jotka ovat silminnähden ylpeitä ryhmästään.

-Maikkarin kevennyksessä kerrottiin, että Myllyssä on aloitettu kauppakeskuskävelyt, mutta mehän on kävelty jo 10 vuotta, muistuttaa alusta asti mukana ollut Kaarina Hed.

-Kyllä meidän ryhmämme 10-vuotistaival on mainitsemisen arvoinen, Hed jatkaa.

kuvassa: Hilkka Aaltonen (vas.), Kaarina Hed ja Eija Sipilä iloitsevat, että ryhmässä kävellään rennolla meiningillä.

Kävely jatkuu, mutta kauppakeskuspäällikkö suuntaa jo seuraavaan palaveriin.

– Onpas itselläkin vetreä olo pienen aamujumpan jälkeen. Sai ainakin hartiajumeihin kyytiä, toteaa Järvelä.

Ennen kävelyä tehdään alkulämmittelyä.