Ettonet
Seniorikalusteita ja hyvinvoinnin apuvälineitä asiakasta palvellen.
Ettonet on kotimainen yritys, joka on erikoistunut terveyttä tukeviin tuotteisiin. Valikoima painottuu senioreille suunniteltuihin tuotteisiin, mutta kuntoa ja hyvinvointia ylläpitäviä tuotteita löytyy kaiken ikäisille.
Korkealaatuisten tuotteiden ja hyvän valikoiman lisäksi asiakaspalvelu on meille tärkeää. Myymälöissämme saa kokeilla tuotteita kiireettä. Sopivien apuvälineiden avulla asutaan kotona pitempään.
Seniorikalusteet tuovat turvallisuutta päivittäiseen elämään – niin istumiseen, nousemiseen, syömiseen, liikkumiseen, wc-käyntiin, peseytymiseen kuin myös nukkumiseen. Apuvälineiden valikoimastamme löydät monipuolisesti tuotteita kunnon ja terveyden ylläpitoon, kuten esimerkiksi sisä- ja ulkorollaattorit, ostoskärryt, kävelykepit, vastuskuminauhat tai esimerkiksi liukuestejalkineet. Keittiössä pienet apuvälineet mahdollistavat päivittäisten askareiden sujumisen kätevämmin.
Iloiset, osaavat myyjämme auttavat oikeiden tuotteiden valinnassa. Tukituotteita sovitetaan ja kompressiotuotteita kuten tukisukkia varten teemme mittaukset, millä varmistetaan juuri sinulle oikea koko.
Tervetuloa tutustumaan uuteen myymälään!
Aukioloajat
Lisätiedot
Sunnuntaisin liike suljettu.
Liikkeen yhteystiedot
Pohjakartta
Liikkeen tarjoukset
- 7.10.–11.10.Ettonet
Leveälestisiä sisä- ja ulkojalkineita
Tarjous koskee Turun myymälässä olevia kenkämalleja.
- 7.10.–11.10.Ettonet
Kiteen seniorisänky
Suomessa valmistettu massiivikoivuisen sängyn saa joko sälepohjalla tai moottoripohjalla. Tarjous koskee Kiteen seniorisänkyä, sen lisävarusteita (esim. nousutukea) sekä hygieniapatjaa.
- 7.10.–11.10.Ettonet
Venosan Silk Support tukisukat
Tukisukat polvipituus Silk Support Venosan on silkkimäinen ja miellyttävä tukisukka työkäyttöön, vapaa-ajalle ja matkoille.